Uusi koti

Lähes puoli vuotta kulunut edellisestä postauksesta, ohhoh! Remontti on nyt onnellisesti ohi (tai no ulkopuoli odottaa kevättä) ja ollaan asutta pari viikkoa uudessa kodissa.

Meidän pieni perhe siis asuu vuokralla, minun rakkaan siskon omistamassa talossa. Tää talo on just sellainen mistä oon haaveillu! Vuokra-asuminen on tähän elämän tilanteeseen sopiva asumismuoto, ja saan kiittää siskoani tästä kaikesta. <3

Pikku hiljaa tavarat alkaa saada omat paikkansa ja joulu saa alkaa tulla myös tähän tupaan... Sitä odotellessa!

Hyvää joulun odotusta kaikille ja jospa sitä itsekkin täällä useammin kävisi, kun nettiyhteydetkin saatiin kuntoon. :)

Paluu juurille

Remontti viivästyy, joka nyt ei ole mikään ihme, kun remontista on kerta kyse, mutta muuton piti tapahtua ajallaan. Eli... Nyt asustellaan vanhempien nurkissa ja voin sanoo, että hiukan tiukkaa tekee, mutta kaikki on vain väliaikaista (lue: muutama kuukaus!) ja sovussa kun elellään niin tilaakin löytyy (joskin yksityisyys on rajoitettua). :D

Mutta minä nautin... Nämä lapsuuden maisemat, kadut, metsät, talot, saa minut onnelliseksi! Toivottavasti se välittyy myös tuohon meidän teiniin. ;) Koira on jo niin kokenut ulkoilija tuolla kävelyteillä, että siitäkin voi olla tyytyväinen. Ja entäs kissa!?! Selkeästi onnellinen hänkin.

Eli loppuun voin todeta, kaikesta huolimatta olemme onnellinen pieni perhe!

Rakkautta kaikille! <3

"Pientä" pintaremonttia.

Tänään on saatu laminaatit, tapetit ja maalit tulevan kodin yläkertaan. Ja sehän siis tarkoittaa, että yläkerta on jo lähes valmis. :)

Tältä se nyt näyttää, mutta ei kauan.

Aika kuluu huomaamatta.

Eihän tänne tule kovinkaan usein päivitettyä kuulumisia. Ehkä sitten useammin, kun pääsee uuteen kotiin ja saa työhuoneen. Ja se muutto uuteen/vanhaan onkin jo toukokuun lopussa, oho!
Eilen käytiinkin järjestelemässä paikkoja, että remontti pääsee alkamaan. Ja samalla vietiin vähän tavaroita jo uuteen varastoon. ;)

Meidän koira-arkeen kuuluu kovaa vauhtia. Pieni koiraneiti on oppinut kiipeilemään sohvalle ja sänkyyn. Ja huomasinpa, että sohvalle voi näköjään kiivetä myös selkänojan puolelta... Hmmm, hyvästi rauhalliset leffaillat. :D Kissankin kanssa alkaa olla suhteellisen hyvät välit ja siitä ne ajan kanssa vielä paranee... Toivon niin.

Pitkästä aikaa

Eipähän ole vähään aikaan tullut päivitettyä täällä kuulumisia. Mutta toisaalta, jos mitään kummempaa ei ole tapahtunut, niin mitä sitä tyhjää kertoilemaan.

Koiraneiti kasvaa ja oppii uutta, istuminen onnistuu jo pelkällä käden liikkeellä ja maahan menoakin on kovasti harjoiteltu (onnistuu jo aika hienosti). :) Yksinolo, tai onhan tuo kissa "kaverina", onnistuu kuin vanhalta tekijältä. :)

Oma työharjoittelu alkaa olla loppusuoralla, niin kuin opiskelut muutenkin. Toukokuun lopussa juhlitaan. ;)

Remontin aloitus ja muutokin lähestyvät kovaa vauhtia. Ei oikein malttaisi odottaa, mutta ei auta muu kuin lukea sisustuslehtiä ja fiilistellä... Vielä vähän aikaa.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Hiljainen sunnuntai

Lauantai-iltana, heti työpäivän jälkeen, pakattiin kimpsut ja kampsut autoon ja suunnattiin yökylään ystäväperheen luo. Siellä oli isäntä (alias Tallimies) lähtenyt työmatkalle ja niinpä tarjosimme lastenhoitoapua (loistavaa seuraamme!) perheen emännälle. Ko. perheessä asustaa myös meidän pikku-Elman "pikkusisko" Valma. Voitte uskoa mikä meno tuvassa oli... Etenkin, kun illalla seuraan liittyi kääkkä perheen isä-Esko ja äiti-Elsa, huhhuh! :)

Sunnuntai aamun sarastaessa ja kääntyessä päivään, oli edellisillan korviahuumaava meteli ja päätön meno hiljentynyt, suoraan sanoen pysähtynyt. Siskokset ei paljoa jaksanut äännellä, saati liikkua. Uloskin lähinnä piti kantaa. Mikä ihana rauha tuvassa siis vallitsikaan.

Kotona meidän Elma ei olekkaan jaksanut oikeastaan muuta tehdäkkään kuin nukkua, no tietenkin syödä... Siihen meidän mussukka ei ikinä ole liian väsynyt. Kylässä käyneet ystävämme näkivät nyt sitten aivan liian rauhallisen koirulin, sitähän hän ei oikeasti ole!

Mutta, tällaisiin rauhallisiin/hiljaisiin/rentoihin sunnuntaifiiliksiin päätän tämän ja toivotan teille mukavaa (ja rauhallista ;) ) alkavaa viikkoa! <3

Kotihommia

Kotihommia ois vaikka muille jakaa, mutta kun tuo harjoittelu vie kaikki mehut ja vapaa-ajalla pitäis vielä istua koneella... tai siis siinä koneella istumisessahan ei ole mitään, mutta pitäis saada tutkintosuunnitelmaa tehtyä ja se ei oikein innosta, (niin siis tiedoksi vain, että toukokuun lopussa pitäisi saada lähihoitajaopinnot loppuun.) onneksi on se surullisen kuuluisa "dedlaini" olemassa. :)
Ei riitä, että aukaisee sen tutkintosuunnitelmapohjan tietokoneen työpöydälle, kai siihen pitäis jotain fiksua kirjoittaakin, ajatus ei vain nyt oikein pysy siinä suunnitelmassa.

Mutta siis, ne kotihommat odottaa edelleen tekijää... toisaalta, eihän ne mihinkään karkaa, jos vähän tuonnemmaksi lykkäisi, eikö?

Onneks meillä on tälläinen ilopilleri! :D

Vaikeita valintoja...

Niinpä, vaikeita valintoja nuo yläkoulun valinnaisten aineiden valinnat, ainakin jos lapsi niitä joutuu kuumeessa miettimään.  Tytär joutuu siis elokuussa vaihtamaan koulun uuteen, kun kesäkuussa olisi muutto uuteen-vanhaan kotiin (siitä sitten tuonnempana) ja valinnais aineet pitäisi olla ilmoitettu ensi viikon alussa. Siinä äiti sitten parhaan taitonsa (muistinsa) mukaan yrittää kertoa, millaisia nuo aineet mahtaa olla ja mitä ne sisältää. Eli meillä taidetaan mennä aika pitkälle äidin jalanjäljissä!?! :)

On tähän päivään mahtunut myös vierailu siskoni luona, jossa asustaa myös pienen koiranpentumme (9vkoa vanha Kääpiöpinseri neiti "Elma") äiti ja isä. Aikamoinen oli meno ja pitihän sitä vähän myös uhitella talon vanhimmalle koiralle, Rottweiler Essille... Ja kuinkas siinä kävikään, kuonoon tuli, mutta luultavasti jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi se uhittelu. Nyt onkin meillä sitten pieni (kiltti!) ja väsynyt kääkkä, on muuten hiljaista ja rauhallista!

 

Elma turvassa minun jalkojen välissä.

 

Mamman (Elsa) kanssa on hyvä leikkiä.

 

Elsa-mamma ja Elma poseeraa.

 

 



Tässä ollaan!

Tästä se nyt alkaa, uusi "ura" bloggaillen. Ajatuksena olisi kertoa meidän pienestä perheestä, johon siis kuuluu minä (äiti), 13,5v. tyttäreni, kissa ja koira. Ainahan ei perheen tarvitse olla iso, jotta vauhtia ja vaarallisia tilanteita olisi, meillä ainakin eläimet pitävät siitä huolen. :D

Näin alussa tämä on tätä opettelua, kuinka tämä homma toimii, mutta jatkossa tästä tulee varmastikkin terapiaa itselle.

Toivon, että jaksatte kulkea mukana meidän elämässä, niin iloissa, kuin suruissakin.

-Iida-